PAJULA PRODUCTIONS
Ydinajatus Pajulan laajassa toimintamallissa on, että pystymme tarjoamaan projektien kokonaisvaltaista hallintaa asiakkaillemme.

Vahvuutemme on, että tarvittaessa saman katon alta saa tuotteelle esim. liikkuvankuvan tuotannon, nettisivuston ja painettavat esitteet. Vastavuoroisesti toimimme luontevasti myös isommissa tuotannoissa koneiston osana, esimerkiksi TV-kuvaajana.

TAUSTAA
Vuonna 2003 perustettu yhtiö, joka toimi alunperin vain levy-yhtiönä ja ohjelmatoimistona Tomin ja Markun Ratas yhtyeelle. Nykyään täysiverinen tuotantoyhtiö, jossa kolme osakasta, Markku Kirves, Tomi Malin ja Tommi Kekkonen. Palkittu vuonna 2007 Päijät-Hämeen vuoden Nuori Yrittäjä palkinnolla.
KUVA
Laaja osaaminen niin liikkuvassa kuvassa, grafiikassa, animaatioissa kuin valokuvauksessakin takaa punaisen langan säilymisen asiakkaan materiaaleissa kautta linjan. Taustalla oleva vuosien kokemus graafisesta suunnittelusta antaa omaleimaisen näkökulman myös liikkuvaan kuvaan.
ÄÄNI
Oma äänitysstudio ja liveaudiolaitteisto yhdessä tarjoavat keikkojen ja tapahtumien äänentoiston lisäksi myös tapahtuman tallentamisen. Osaaminen äänipuolella mahdollistaa mainoksien ja animaatioiden äänen jälkikäsittelyn sekä äänimaailmojen tuottamisen saman katon alla.
TOIMINTA
Pajula on toiminut alusta lähtien myös musiikin tuotantoyhtiönä. Levyjen julkaisu ja muu toiminta musiikin kanssa on keskittynyt Pajula Records merkin alle.

Järjestimme viitenä peräkkäisenä vuonna myös Pajularock-festivaalia Sysmässä.
KALUSTO
Oma kalusto niin kuva- kuin äänipuolellakin takaa sen mahdollisuuden, että pystymme tarttumaan ajoittain erittäin lyhyelläkin varoitusajalla kuvaus- tai äänentoistokeikkoihin. Kalustoa myös vuokrataan tapauskohtaisesti, ota yhteyttä!




Klikkaa kuvasta!



SCAN-MIKAEL
Vetrospace
Tuotevideo


LOS BASTARDOS
Saved by rock'n'roll
Levyn kannet


KORPIKLAANI
"Tequila"
Musiikkivideo


KOSTAMUS
"Murheistenranta"
Kansitaide


LOS BASTARDOS
"Mrock Meltdown"
Musiikkivideo


NITROKISS
"Blindfolded"
Kannet ja tuotanto


PLAN GAALA
"Koska olen tyttö"
TV-Tunnus

PAJULA PRODUCTIONS // Vanha Talvitie 15 B 00580 HELSINKI // 044 075 0828 // toimisto[a]pajulaproductions.com // www.pajulaproductions.com

VIMEO Pajula FB Pajula ISSUU Pajula Soundcloud PAJULA